Onnellinen vai onneton loppu?

Oletteko koskaan miettineet sitä kuinka yksinäisiä lapsettomuus-asian kanssa olette suuressa kuvassa? Toki vertaisia löytyy ja seuraammekin usein vertaisten tarinoita. Kuulumme somessa ryhmiin, luemme blogeja, käymme vertaistapaamisissa... Usea vertaisista onnistuu lopulta tavalla tai toisella, ja taas tuntuu, että olet yksin koko maailmassa.

Tällä viikolla Aamulehdessä oli todella hyvä artikkeli lapsettomuudesta. Kolme ihmistä koki tarinan kertovan kuin suoraan minusta. Kurjalla tavalla tuli hyvä olo, joku pystyy kuvittelemaan tilanteeni ilman omaa kokemusta. Tunsin itseni vähemmän yksinäiseksi.

Artikkeli toi mielestäni myös hyvin esiin näkökulman siitä, kuinka usein niiden tarinat jäävät kertomatta, jotka eivät saa taistelulleen onnellista loppua. Naistenlehdet sisältävät usein jutun parista, joilla on vuosien prosessi takana ja lopulta tarina päättyy onnellisesti vauvaan. Minua kiinnostavat enemmän jutut niistä, jotka selviytyvät vaikka eivät tulisikaan maaliin. Johtunee varmaan omasta tilanteista, mutta myös mielenkiinnosta toisten selviytymistarinoita kohtaan.

Ihanaa kevättä kaikille. Hengissä ollaan!!!

Pp14 - testipäivä

Piinapäivät menivät sulavasti. Meditointi, työt ja hääsuunnittelut veivät ajatuksia hyvin muualle. Sairastin myös vatsataudin ja flunssan...

Noh tein raskaustestin ja maalasin mielessäni testiin sitä plussaa. Ei se siitäkään huolimatta testiin piirtynyt. Harmi.

Elämä on nyt lapsetonta ja jatkuu näin ainakin vuoden, sillä päätimme jäädä nyt hoidoista tauolla häiden suunnittelun, järjestämisen ja juhlinnan ajaksi. Teemme myös häämatkan heti häiden jäljeen, joten yhteys poliin otetaan vasta helmi-maaliskuussa. Kolme alkiota jää pakkaseen elättämään toivoa vanhemmuudesta.

Tsemppiä ja peukkuja kaikille muille hoitojen tiellä. Jaksamista teille, jotka ette ole onnistuneet ja elätte suurien tunteiden keskellä. Onnea teille onnistuneille, minä koen että olette onnekkaampia kuin kukaan.

Saattaa olla, että blogi elää hieman hiljaisempana, mutta lupaan myös päivitellä fiiliksiä tämän taukovuoden aikana.

Murheista meditaatioon - PP5.

Olen tässä nyt viikon viikon verran pyöritellyt päässäni tuota kommenttia, jonka Anonyymi oli käynyt kommentoimassa edelliseen postaukseeni. Hän on aivan oikeassa. Olen ajatellut asioita ainoastaan negatiivisen energian kautta. Kiitos Anonyymi, joskus toisen sanomana yksinkertainen asia saa aivan mielettömän suuren merkityksen.

Olen nyt viikon verran pyrkinyt ajattelemaan hyviä, positiivisia ja elämääni rikastuttavia asioita. Viime viikolla minulle tehtiin myös alkion siirto ja myös tämän seurauksia olen pyrkinyt ajattelemaan hyvinä. On tulos sitten mikä tahansa. Sanotaan, että ajatuksemme vaikuttavat voimakkaasti myös kehomme tapaan toimia. Toivotaan nyt, että positiiviselle ajattelulla olisi myös positiivisia vaikutuksia.

Olen alkanut meditoimaan. Kuulostaa hienommalta kuin se onkaan. Pyrin kerran päivässä hiljentymään vähintään vartiksi, mielellään puoleksi tunniksi. Yritän poistaa mielestäni kaiken turhan, negatiivisen, pessimistiset ajatukset, murheet, huolet ja arjen mietteet, ne hyvätkin, ja vain olla itseni kanssa. Olen aina ollut kova stressaamaan ja tämä tukee myös stressin lievittämistä.

Verenpaineeni on laskenut viikossa hurjasti. Käsittämätöntä. Minä olen aina kärsinyt hieman korkeasta verenpaineesta ja pulssista nuoresta iästäni huolimatta, ollut sen vuoksi seurannassakin. Nyt ensimmäistä kertaa vuosiin paineeni ovat jopa alhaiset. Meditaation seurausta tai ei - aion jatkaa.

Kuka lohduttaisi Nyyttiä?

Tunnen itseni tällä hetkellä yksinäiseksi. Yksinäiseksi lapsettomuudessa. Some täyttyi tänään taas ultraäänikuvista ja työpaikalla puhuttiin isovanhemmuudesta. En tuntunut kuuluvani joukkoon.

Olin tänään PAS-ultrassa. Kaikki oli suht kunnossa siirtoa varten. Endometrium olisi saanut olla hieman paksumpi. Siirto siis ensi viikolla. Siihen asti Estradotit jatkuu ja Lugesteron alkaa viisi päivää ennen siirtoa. Pakkasessa huuruneniä on neljä. Neljä yritystä jäljellä. Toin lääkärille esiin huoleni epäonnistuneista hoidoista - neljä edellistä yritystä, eikä kiinnitysyritystäkään. Sanoi vain, "mutta se yksikin riittää". Ei juuri lohduttanut.

Kotona toin ahdistuneisuuteni esiin ja ensimmäistä kertaa koin, että puolisoni ei ymmärtänyt minua. Sanoin, että some on täynnä ultrakuvia ja hän tokaisi mielestäni siihen hieman tylysti jotain "mitä sitten"-tyylistä. Pelästyin. Nytkö se on kyllästynyt suruuni, kateellisuuteeni ja ahdistukseeni? Nyt olen ihan yksin... Itketti, mutta pidättelin... Kävin myös puolustamassa itseäni, mutta niin kuin aina, en osaa sitäkään. Kuulostan säälittävältä, valittavalta kitisijältä. Olen niin väsynyt, mutta saan olla surullinen ja kateellinen. Enkö saakin? Mutta kuka lohduttaisi minua?

Hyljitty hylkiö

Viikko raskaustestin teosta on kulunut ja nyt voi taas hengittää hieman paremmin. Helppoa se ei ole vieläkään. Lamaannuin viikko sitten täysin, makasin kolme tuntia peiton alla ja itkin. Mielessä pyöri mustaakin mustempia ajatuksia. Sellaisia ei vähään aikaan olekaan ollut... Huolestuin jopa hieman. Olin jo ajatellut, että olen melko hyvin tätä projektia prosessoinut ja kestänyt, mutta viimeisen viikon olen kyllä ollut aivan puhki. Kaikki on tuntunut jotenkin raskaalta. Olimme sovittamassa hääpukujakin kaasojen kanssa tällä viikolla ja sekään ei tuntunut saavan ajatuksia muualle.

Noh, soitin polille heti testin teon jälkeen ja varasin seuraavaa hoitokertaa varten ultraääni ajan. Hoitaja joka otti uutiset vastaan ja pahoitteli tulosta meinasi taas saada kyyneltulvan aikaan. Hän kuulosti niin vilpittömältä...

Uusi hoitokierros alkoi siis heti. Olen pohtinut asiaa ja saattaa olla, että tuleva hoito on nyt viimeinen ennen häitä. Haluaisin nauttia hääsuunnittelusta ja tulevista häistä, enkä maalata kaikkia muistoja näillä epäonnistumisilla. Kysyin puolisoltani asiaa ja hän tuki minua suunnitelmassa. Jos siis raskautuisin seuraavasta hoitokierrosta, niin viikko 12 ehtisi tulla täyteen ennen kesäkuuta, jolloin tietyt varaukset pitäisi varmistaa häitä varten. Periaatteessa toinenkin hoitokierros ehdittäisiin vielä siis pyöräyttää, jos seuraavassa ei ole onni matkassa. Täytynee jutella asiasta polilla ensi viikolla.

Minulla on ollut taas pitkään tunne, että olen ainut nainen, jolle edes hoidot eivät ole tuoneet vauvaa. Ja toinen asia jota ole pohtinut, hylkiikö alkio minua, kun munasolu ei ole minusta.... Eikös niinkin voi tapahtua?